Akupunktio Porvoo

Olen Riikka Hakola, koulutettu hieroja ja kiinalaisen lääketieteen koulutuksen saanut akupunktiohoitaja Porvoosta.

Valmistuin akupunktiohoitajaksi  2018 kolme vuotta kestäneestä Kiinalaisen lääketieteen koulutuksesta Tampereelta. Akupunktiohoitoja  olen tehnyt  opintojeni alkamisesta  2016 lähtien. Olen toiminut aikaisemmin  hierojana ja akupunktiohoitajana Jyväskylän hierojakoululla, ja muutettuamme Porvooseen myös Porvoon hierojakoululla.

Ennen hierojan ja akupunktiohoitajan opintoja olen työskennellyt  eläintehoitoalalla ja mielenkiinto eläinakupunktioon johdatti minut alun perin tutustumaan  akupunktion maailmaan. Olen aina ollut kiinnostunut hoitoalasta  ja  saanut kotoani aiheeseen varsin  vahvan tietopohjan.  Kiinalainen lääketiede kiehtoi  minua erityisesti  sen kattavuuden ja  laajuutensa takia.

Jyväskylässä asuessani tein  eläinakupunktiota paikallisella eläinklinikalla. Olen myös klinikkaeläinhoitaja ja  suorittanut  Eläinakupunktion tutkinnon 2018 (koirat). Hoitojen painopiste siirtyi joitain vuosia sitten ihmisten hoitamiseen enkä tällä hetkellä ota vastaan eläinasiakkaita.

Kiinalainen lääketiede, ja hoitoala yleensäkin, on alue jossa hoitaja ei koskaan ole valmis. Tärkeintä on mielenkiinto itse työhön. Avoin mieli, oman ammattitaidon ylläpitäminen ja uuden opiskelu auttavat jaksamaan ja löytämään aina uutta  tästä työstä.   Tällä hetkellä suoritan WHO:n kansainväliset kiinalaisen lääketieteen koulutuksen kriteerit täyttävää akupunktiokoulutusta Helsingissä.

Keväällä 2024 Akupunktio Porvoo avasi ovensa  Hieronta Runebergillä, jonka ajanvaraustiedot  ja hinnat löydät linkistä alla. 

Akupunktiohoitoja tehdään yleensä vähintään muutaman kerran sarjoina. Ensimmäinen  käynti kestää n. 1,5h. Silloin kartoitamme perustiedot ja hoitotarpeen tarkemmin.

Tervetuloa hoitoon!

AJANKOHTAISTA🐝

Katso ajanvarauksesta tämänhetkiset tarjoukset!
 

SYYSTARJOUS: Ensimmäinen käynti -25%  (alennettu hinta 51€)

 Akupunktiohoitoja tehdään lähes aina jonkinlaisena sarjana. Kolme kertaa on usein minimi kun vaivoja hoidetaan mutta voit käydä myös vain kokeilemassa ja hyödytää tämän tilaisuuden!
 
Terveisin Riikka
 
 

LAHJAKORTTI NETISTÄ

Tässä linkki jota klikkaamalla voit ostaa lahjakortin akupunktioon helposti. Lahjakortit käyvät myös kaikkiin Hieronta Runebergin palveluihin.

https://varaa.timma.fi/giftcard/hierontaruneberg

Lahjakorteissamme voit valita haluamasi summan itse. Lahjakortit ovat voimassa 6kk.

Sähköinen lahjakortti toimitetaan sähköpostitse  tilausvahvistuksen yhteydessä. Lahjakortin koodi kerrotaan sähköpostissa. Koodi toimii lahjakorttina ja linkistä avautuvan pdf tiedoston voi myös tulostaa. Voit kirjoittaa koodin vaikka läheisellesi itse valmistamaasi lahjakorttiin!

Varaa aika